Päivä 21 | Los Angeles >

Se on sitten siinä. Eli jäljellä Dodgen palautus ja lento Lontoon kautta Suomeen… Kiitos Maija, Jarmo, Jorma ja Onni… oli tosiaan Siististi Cool matka! Tällaisia lisää. Ja nyt meillä taitaa tänä viikonloppuna olla itse kullakin ohjelmassa oman kaksirattaisen kaivaminen ajokuntoon talviteloilta. 
Ja kiitos myös sinulle joka seurasit tämä blogia… motivoi aina enemmän kirjoittamaan kun tietää lukijoita on monilukuinen määrä. Ja Hyvää ellei Erinomiasta Ajokautta Kaikkille. Tämä blogi on Over and Out!

Päivä 20 | Los Angeles - Hollywood - Beverly Hills - Los Angeles

 Vielä vähän hymyilyttää vaikkakin haikeasti. Haikeus tulee siitä että pyörät on juuri palautettu. Alla Jarmo sovittamassa miltä 'aito' easyriderpyörä tuntuu.

Pyörät palautukseen, haikeat jäähyväiset niille ja Dodgen hakuun. EagleRidersin paku kyyditsee meidät autovuokraamoon, ja niin meistä tulee Dodge Caravan ihmisiä kuin napin painalluksesta. Auton keula kohti Beverly Hillsiä jonka hillseille eksymme joksikin aikaa ihmetelemään toinen toistaan hulppeampia taloja. Mutta jos euroopassa kaikki tiet vievät Roomaan niin täällä Hollywoodiin ja iltapäivän tunteina löydämme itsemme Hollywoodin keskustasta. 

 Beverly Hillsissä näkee helposti kaikenlaisia tavallisia Rolsseja... ja HollyWoodissa ei voi olla näkemättä Hollywood -kylttiä, jota Onni juuri kuvaamassa.

Hollywoodissa hodarihuikopalat ja Hollywood kyltin bongaukseen. Kun bongattu, nokka kohti Santa Monicaa ja Santa Monica Pierriä… sitä samaista laituria jolle Route66 päättyy tai jolta se alkaa suunnasta riippuen. Ja vaikka Routea ei nyt ajettukaan kuin pikku paloja, niin Santa Monica Pier aina hauska ja värikäs hengauspaikka.

Illalla luvassa ikämiesten tarjoama päivällinen, ennätän sitä ennen kuitenkin amarikan suosikkilenkkimaastoon lenkille. Parin päivän päästä totean kotona, että neljä kiloa rapsahtanut lisää tällä matkalla, vaikka olen kuinka yrittänyt juosta… :] … tietää vain lisää liikettä kotona. Ikämiesillalisen syömme BeachFront Cafessa värikkäässä Venice beachissä. Sääli vain että joka käynnillä Venice Beach on askeleen lähempänä keskiluokkaista hapatusta vaikka vielä väriä riittääkin kohtuullisesti.

 Yllä oleva Blues -mies Santa Monica Pierillä viihdyttämässä ohikulkijoita. Keskellä oleva didgeridoo -mies Venice Beachin kävelykadulla. Alimpana kaksi motoristia poseeraa uutta ameriikan kypärääni vasten... :]

Päivä 19 | Las Vegas - Los Angeles | 664km

 Ei se ameriikka mikään pelkästään ekokatastrofimaa... Californiassa on tuulimyllyjä! Mutta yes, kun täällä tarpeeksi pyörii, niin suomessa ei tule mitenkään luonnostaan mieleen kierrättää jugurttipurkien kansia. Yllä nuoripari Kuronen ja alla Maija.

Koska on sunnuntai ja olemme jo tottuneet viikonlopun shanpanja brusniin, niin menee se vielä kerran… :] … eli käymme hankkimassa aamuähkyn ennen tien päälle lähtöä. Tie vie meidät tänään Mojaven autiomaahaan… ja siellä sen eteläosaan mistä löydämme Joshua Tree National parkin. Tämä luonnonpuisto kuuluisa puukaktuksistaan… ja kieltämättä on omanlaisensa erikoinen luonnonpuisto.

Olen monesti kuullut että Interstate 15 on perjantaisin täynnä puskuri puskurissa Las Vegasiin ajavia viikonloppun viettäjiä ja sunnuntaisin mennään puskuri puskurissa toisin päin. Ja se pitää kirjaimellisesti paikkansa. Nautimme I15'ta puskuri puskurissa tunnelmasta Bakeriin saakka ja kaarremme autiomaanhan… sen jälkeen tie on meidän. Seuraavan tunnin ja kahden aikana näemme noin kymmenen autoa ja punaista.

Näkemämme punainen on bensamittareiden punaista… olisi ollut hyvä tankata Bakerissa ja hetken näyttää siltä, että emme pääse seuraavalle tankille jo 29 Palms nimisessä paikassa. Mutta pääsemme kuin pääsemmekin… ainoastaan Maijalta loppuun bensa muutama maili ennen pelastavaa huoltoasemaa.

Päivän viimeinen veto onkin sitten matkan pisin… puhallamme 94 mailia yhteen soittoon ja pääsemme kuin pääsemme Los Angelesiin päivän viimeisillä valonsäteillä. Ja jos huomista ajoa pyörien palautukseen ei lasketa niin se oli koko matkan viimeinen veto. Kilometrejä ei kertynyt ei enempää eikä vähempää kuin 8039… mikä on myös PeterPanBiken ennätys ns. normaaleilla matkoilla. Ja ryhmältämme nuo kilometrit kertyivät helposti… reippaasti enemmänkin olisivat ajaneet jos olisin ajatuttanut… :]

 Yllä Jarmo mittatikkuna Joshua Tree national parkissa, jossa kuvan puukaktukset ovat inn. Alla Joshuan mukavia mutkatiemaisemia.

Päivä 18 | Las Vegas | 0km

 Siinä ne satavuotiaat ajelevat pässeillä... tai 50 + 50... tämä matka myös Onnin ja Jarmon 100V -matka. Alla nuoropari Kuronen Luxorin Corona-baarissa :]

Tämä on se varsinaien viiva vegas päivä ja teemme sitä ihan kunnolla. Ensin tietty shampanjabrunssi ja sitten ilmajunalla Stripin toiseen päähän; MGM, Luxor, Exhalibur, New York, Monte Carlo, Aria ja mitä niitä uusia siinä pari muuta… ja vielä Ceasar Palace, Pariisi, Venetsia ja Riviera ja se on sitten siinä Stripin osalta. Pariisi on ryhmän selkeä ykkössuosikki… jopa vannoutuneet oluen ystävä motoristit herkistyivät Pariisissa lasilliselle viiniä vaikka minua viinin latkimisesta koko matkan pilkanneet… :]

 Näinkin voi sitten käydä. Pariisi herkisti tiukat olutmotoristit lasilliselle viiniä... :] ... alla Pariisin katunäkymää.

---

 Ventsian äänestimme myös korkealle Vegasin kasinoiden joukossa... ehkä hyvänä kakkosena heti Pariisin jälkeen. Alla oleva iisiraideilija löytyi harrikkakahvilasta.

Ilta menee Fremont Streetillä… vanhassa Las Vegasissa. Fremont street on entisensä ja sykähdyttä joka kerta kuten Grand Canyon vaikka on siihen verrattuna eri planeetalta.  Ennen Fremont Streetin valoshowta hakeudumme buffan ääreen jälleen kerran. Tällä kertaa Fremont Casinolla… ja kyllä tuo taas maistuu, vaikka jokainen tuskaillut jo monta päivää, että tulee koko ajan liikaa syätyä, mikä kyllä totta. Onneksi parempi puoliskoni Martine opiskelee työn ohessa Health Coachiksi (terveysvalmentajaksi), minä olen vapaaehtoinen terveyskoekaniini heti kun kotona… :]

 Vaikka Onnilla 50 mittarissa, niin puputyttöjonoa syntyy heti kun Onni pysähtyy kuvattavaksi Fremont -streetillä... :]

Päivä 17 | Holbrook - Las Vegas | 797km

 Seligamin FunRun - ojanottajat eivät olleet mitään nuoria kaahareita, mutta autot olivat upeita.

Se on sitten Viva Las Vegas… eli päätimme illalla ajaa tänään Vegasiin ja sinne sitten. Siihen ensin kuitenkin Pohjois-Amerikan luontonähtävyys numero 1, eli Grand Canyon. Aamiasielta nokat kohti Flagsatffia ja siitä Canjonin etelä-reunalle. Onhan tuo pohjoispuoli nähty jo monee kertaan… :]

Vaikuttava on kanjoni edelleen, riippumatta siitä kummalta puolelta sitä ihmettelee. Teemme pari kanjonipysäystä, josta sitten iMax -teatteriin. Imaxissa menemme kolmiuloitteisesti kanjonin päällä, pohjalla ja laitamilla. Pohjalla ehkä vaikuttavin… ja kyllä kyllä, joku päivä pitää ajaa kanjoni pohjalla virtaava Coloradojoki kumiveneellä tai jollakin muulla kelluvalla laitteella. Helikopterikyytejä vähän kyselemme, mutta hinnat sen verran kovat, että päätämme jättää seuraavaan kertaan. Pikkulento on á175usd ja vähän isompi kieppaus 250usd per nuppi.

 Päädyimme sitten Grand Canyonille tänään... eikä se mikään huono paikka päätyä jos ja kun kulmilla kulkee. Yllä poseeraus pönötystä, keskellä canjonia ja alla Onni yrittää erkauttaa Jorman meistä siinä onnistumatta.

Seligamissa, Route66'n varressa, meidät yllättää FunRun… joka vanhojen amarikanautojen vuotuinen kokoontumisajo. Ja tämä tapahtuma näyttää olevan erityisesti harmaapartojen suosiossa… nuoria karjuja ei näy kumia polttamassa mutta sen sijaan paljon vanhoja useasti entisöityjä menopelejä.

Ja tuleehan se pimeä ennen kuin ennätämme Vegasiin saakka. Se tulee tarkalleen ottaen Hoover Damilla, jonka käymme ajamassa ees sun taas. Las Vegas Strip kaikkine valoineen on kohdalla kymppiuutisten aikaan… tosin Suomen kymppiuutiset ovat siinä kohtaa menneet jo 10 tuntia sitten.

 On niissä eroja... aasialaisissa ja amerikkalaisissa perissä... :] ... ja alla sitten Vegas Strip ja kappale Eifel tornia... Pariisi on Vegasin kasinoista muutenkin ykköstä jos ei ykkönen. Mutta huomenna sitten kasinoita.

Päivä 16 | El Paso - Holbrook | 664km

 Petrifield Kansallispuiston maisemia... alla Maija, Jorma ja Jarmo ihmettelemässä kivettynyttä puuta.

Säät ovat sekaisin… koko keski-usassa sataa lunta tolkuttomasti ja kalifornia palaa kuivuudesta… saamme aamun pari ensimmäistä tuntia tuntea tuota pohjoisen kylmää virtausta. Lämpö on pudonut illasta 20 astetta ja tuuli yrittää puhaltaa meidät Meksikoon siinä onnistumatta. Pääsemme myös upeaan hiekkamyrskyyn, jossa näkyvyys putoaa nollaan ja tuulipallot pyörivät tien yli kuten elokuvissa.

 Kun hiekkamyrsky tulee niin taivas pimenee... tosin tämä ei pahimmasta päästä mutta hauska silti... :) ... alla yksi monista tämän seutukunnan Traiding Posteista.

Siiten se myrsky loppuu ja ajamme sinisen taivaan alla loppupäivän. Suurin osa päivästä on mukavaa mutkatietä New Mexikon ja Arizonan kumpumaisemissa. Iltapäivän loppupuoliskon alkuosassa kohdalla on Petrifield National Park. Kansallispuisto jossa itsekän en ole koskaan käynyt ja kansallispuisto, joka yllättää positiivisesti. Puisto koostuu tietty Arizonan Tex Willer maisemista mutta hitti täällä ovat noin 200 mijoonaa vuotta vanhat kivettyneet puut. Puut jotka ovat kirjaimellisesti muuttuneet kiviksi.

Päivä päättyy Holbrook nimiseen kaupunkiin, joka Route66'n varrella. Tulimme Petrifieldin jälkeen Route 66'lle… ja se mutkittelee allemme satunnaiseseti myös loppumatkalla? Routesta riippumatta tänään on pihvipäivä. Hotellimme vieressä on Steakhouse… ja laihtumaan emme pääse tänäänkään…. :]

 Yllä nuoripari Kuronen Arizonan maisemissa... keskellä niitä kivettyneitä puita. Alla yksi varttitankin suora. 

Päivä 15 | El Paso - Ohjukset - White Sands - El Paso | 364km

 Ohjus kavereineen White Sands Missle Basessa... tukikohta on edelleen USAn arneijan tärkein ohjustukikohta, jossa kehitetään ja testataan.

Tänään virallisesti vapaapäivä, mutta jotta totuus ja ajotuntuma ei unohdu niin teemme reilun 200 maiin iltapäiväretken… :] … suuntana ohjukset ja hiekka. Ensin ohjukset. White Sands Missle Basessa on ohjus kavereineen. Moni vanhemmista malleista on museioitu pihalle satunnaisen matkailijan iloksi. Itse tukikohta alueelle pääsee kylllä moottoripuyörällä, jos sattuu olemaan turvaliivi ja kypärä mukana. Meillä ei satu olemaan kuin yksi kypärä ja ei yhtään turvaliiviä <=> jätämme mopot portinmieleen ja kävelemme ohjuksille.

White Sands Dunesilla ei tarvita liivejä eikä kypäriä ja pääsemme vapaasti ajamaan valkohiekka kansallispuistoon. White Sands Dunes on 3600 neliömaikin kokoinen valkoisesta hiekasta koostuva erämää. Vaellukselle en saa houkuteltua ryhmäämme mutta ajamaan dyynien väliin ei tarvitse houkutella.

 Nuoripari Kuronen matkalla valkoisille hiekoille. Yllä Jorma yrittää päästä lentoon... Maija tietää alla, että lentoon ei Harrikalla pääse... :]

Dyyneiltä takaisin El Pasoon Alamogordon kautta… Alamogordosta El Pasoon puolen tankin suora… tai 60 mailin ainakin. Ilta El Pasossa omaa aikaa. Ajaminen jää jonkin päälle ja kiertelen illalla El Pasoa itsekseni siellä ja täällä. El Paso on monikasvoinen ja monituloinen kaupunki. Elämä on keskustan ulkopuolella… ainakin niiden joilla on siihen varaa.

 Vähän sain sentään porukan hiekoille jalkautumaan vaikka vaellusta ei saatukaan aikaiseksi. Alla Jarmo hiekkojen keskellä.